Ovatko nettikasinot huijausta?
22.09.2023Ensimmäisten nettikasinoiden ilmestyttyä, on niiden toiminta herättänyt osassa pelaajissa epäilyksiä.
Lue lisääSuomalaiset rakastavat rahapelejä. Tätä ei tarvitse sinänsä ihmetellä, sillä meillä esimerkiksi lottoarvonta ja rahapeliautomaatit kauppojen, kioskien ja huoltoasemien auloissa ovat jokaiselle vähintään lapsuudesta tuttuja. Nykyaikana rahapelit ovat siirtyneet pitkälti nettiin, vaikka Veikkauskin suuresta kritiikistä huolimatta jatkaa automaattien pitämistä esillä mm. kaupoissa. Verkossa pelattavaa on kuitenkin enemmän, ja siellä myös pelaajan rajoituksia on tarjolla monipuolisemmin.
Suomalaisten suosikkeja vuodesta toiseen tuntuu nettikasinoilla olevan etenkin kolikkopelit, videopokeri ja lotto. Viime aikoina olemme aktivoituneet myös livekasinolla. Syvennytään nyt näihin muutamiin pelityyppeihin hieman tarkemmin!
Kolikkopeilit ovat meille rakkaita. Nykyisin niitä on tarjolla nettikasinoilla jopa tuhansia erilaisia. Mikä niissä sitten niin kiehtoo? Monen pelaajan mielestä slotit ovat erityisen jännittäviä, sillä niiden grafiikat ja äänimaailma muistuttaa tänä päivänä jo konsolipelejä tai animaatioelokuvia. Lisäksi niissä on runsaasti erilaisia toimintoja, joita on mukava tavoitella.
Suomalaisten suosimat pelivalmistajat ovat Microgaming, NetEnt ja Play’n GO. Nämä ovat varsin pitkään toimineita pelistudioita. Uudemmista tekijöistä suomalaisia kiinnostavat ennen kaikkea Big Time Gaming, Yggdrasil ja Red Tiger.
Pelaamme eniten näitä pelejä:
Videopokeri on todella suosittua suomalaisten keskuudessa. Tätäkään ei voi sinänsä ihmetellä, sillä kukapa meistä ei muistaisi fyysisistä peliautomaateista esimerkiksi legendaarista JokeriPokeria!
Modernit videopokerit eivät juurikaan poikkea vanhemmista peleistä, vaan idea ja toteutus pysyvät näissä peleissä melko yksinkertaisina. Monet pelaajat pelaavatkin sekä slotteja että videopokeria, sillä ne tasapainottavat mukavasti toisiaan.
Videopokerissa on monesti myös paljon paremmat palautusprosentit kuin suosituimmissa kolikkopeleissä. Tämä tuleekin monesti yllätyksenä: yksinkertainen peli voi voittojen suhteen olla huomattavasti parempi vaihtoehto kuin erikoistoimintoja pursuavat slotit!
Lotto on kiistatta rahapelien kunkku Suomessa. Sitä pelaavat myös sellaiset suomalaiset, jotka eivät muuten kuluta aikaansa rahapelien parissa. Loton suosio selittyy monella eri seikalla. Ensinnäkin lotto on säännöiltään helppo peli. Valitset vain numerot riviin ja kuponkiin, maksat kupongin ja jäät odottamaan voittoja. Esimerkiksi meidän tiimistä kaikki lottoavat joka viikko: toiset yhdellä rivillä, toiset useammalla.
Veikkauksella on tällä hetkellä vain kolme lottoa: perinteinen suomalainen lotto, Eurojackpot sekä Viking Lotto. Maailmalla lottoarvontoja on luonnollisesti enemmän. Pitkään meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia osallistua muiden maiden arvontoihin, mutta nettikasinoiden ansiosta tämäkin on nykyään täysin mahdollista.
Useat CasinoTopsOnlinenkin esittelemät nettikasinot sisältävät ns. lottovedonlyöntiä. Tarjolla voi olla jopa yli kaksikymmentä eri lottopeli ympäri maailman: pääset osallistumaan esimerkiksi USA:n, Espanjan ja Puolan lottoihin. Et kuitenkaan osta niihin varsinaisesti rivejä, vaan veikkaat kupongillasi niiden lopputuloksesta. Mikäli veikkauksesi osuu oikeaan, nettikasino maksaa lottoarvonnan voittoa vastaavan summan.
Raaputusarvat ovat nekin meillä suosittuja. Niitä on voinut jo vuosikymmeniä ostaa kioskeilta, kaupoista ja huoltoasemilta. Myös raaputusarvat ovat siirtyneet verkkoon, ja nykyisin oikeastaan jokainen kasino sisältää niitä edes muutaman. Joillakin kasinoilla raaputusarpoja voi olla jopa satoja!
Livekasinopelit ovat nostaneet suosiotaan suomalaisten pelaajien keskuudessa melko tasaisesti. Tällä hetkellä yhä useampi suomalainen testaa livekasinon pelejä mielellään, etenkin kun tarjolla on aikaisempaa monipuolisempi valikoima. Lisäksi suomalaisille on tuotettu suomenkielinen ruletti, ja lisää eri pelejä on odotettavissa jo lähitulevaisuudessa.
Tällä hetkellä suomalaiset rakastavat etenkin näitä livekasinopelejä:
Oli suosikkipelisi mikä tahansa, muista aina pelata vastuullisesti. Rahapelaaminen on parhaimmillaan mahdottoman hauskaa ajanvietettä, ja sellaisena sen tulisi myös pysyä. Kiinnitä siis aina huomiota pelaamisen aiheuttamiin tuntemuksiin, aseta pelitilillesi rajoituksia ja pelaa vain sillä rahalla, joka sinulla on todellisuudessakin vara menettää!
Ensimmäisten nettikasinoiden ilmestyttyä, on niiden toiminta herättänyt osassa pelaajissa epäilyksiä.
Lue lisääMitä kierrätysvaatimukset ovat? Kuinka ne tulee huomioida? Onko kierrätysvaatimuksia erityyppisiä? Näitä kysymyksiä pohdimme artikkelissamme.
Lue lisääSuomessa toimii tänä päivänä kaksi aktiivista kivijalkakasinoa, jotka ovat Veikkauksen ylläpitämiä: Casino Helsinki ja Casino Tampere.
Lue lisääEnsimmäisten nettikasinoiden ilmestyttyä, on niiden toiminta herättänyt osassa pelaajissa epäilyksiä.
Lue lisääMitä kierrätysvaatimukset ovat? Kuinka ne tulee huomioida? Onko kierrätysvaatimuksia erityyppisiä? Näitä kysymyksiä pohdimme artikkelissamme.
Lue lisääSuomessa toimii tänä päivänä kaksi aktiivista kivijalkakasinoa, jotka ovat Veikkauksen ylläpitämiä: Casino Helsinki ja Casino Tampere.
Lue lisääKiinnostavatko 1 euron minimitalletus kasinot ja ylipäätään pienemmillä talletussummilla pelaaminen? Lue artikkelimme, annamme vinkkejä parhaiden kasinoiden valintaan.
Lue lisääNappaa tekstistämme vinkit talteen, miten voit parhaiten hyödyntää 5 euron suuruisia talletuksia ja miten löydät parhaimmat 5 euron minimitalletuskasinot!
Lue lisääOsalla kasinoista pelivalikoima on jopa häkellyttävän suuri. Mikä voisi olla aloittelijalle helpoin peli?
Lue lisääUhkapelaaminen – jokaisella meistä on aiheesta varmasti oma mielipiteensä. Useimmiten teema näkyy mediassa huonosti päättyneiden uhkapelaajakohtaloiden revittelyssä ja iltapäivälehtien raflaavissa otsikoissa. Tämä on tietysti oma, valitettava osa peliharrastusta, mutta aiheeseen liittyy onneksi niin paljon muitakin näkökulmia.
Lue lisääSaksalainen kauppaketju Lidl on päättänyt ensimmäisenä suurena yhtiönä vetää Veikkauksen pelikoneet pois kaikista sen myymälöistä.
Lue lisääHelmikuu on ollut kotimaassa kasinomarkkinoiden kannalta varsin vauhdikas. Kuun vaihteessa otsikoihin nousivat jälleen kerran somevaikuttajat ja heidän laittomana pidetty kasinoiden markkinointi. Samoihin aikoihin myös ahvenanmaalainen PAF sai osansa negatiivisesta mediahuomiosta.
Lue lisääMiten sometähdet voivat mainostaa kasinoita, vai voivatko, ja miten asiaan on puututtu? Entä mikä on toimituksemme näkemys asiaan? Lue uutispostauksemme aiheesta.
Lue lisää