Miten voi voittaa jackpotin?
29.09.2023Jokainen lienee kuullut legendaarisia tarinoita yhdessä yössä rikastuneista jackpot-voittajista, mikä selittääkin varmasti pelityypin liki mystisiin mittasuhteisiin paisunutta vetovoimaa!
Lue lisääYlen jutussa kerrotaan, että korkein oikeus tuomitsi Pafin yhteisösakkoon tuottamuksellisesta rahanpesusta. Tämä annettu päätös oli linjassa aikaisempien päätösten kanssa. KKO katsoo siis, että PAF on syyllistynyt rikokseen. Tuomio tuli tilanteesta, jossa PAF ei selvittänyt erään pelaajansa rahojen alkuperää. Kyseinen asiakas oli epäiltynä rahanpesusta.
Varsinaisesta tapahtumasta on ehtinyt kulua jo reilusti aikaa. Tammikuussa 2012 Paf teki rahanpesuilmoituksen pelaajasta. Pelaajan pelikäytös oli aiheuttanut kasinolle epäilyksen mahdollisesta rahanpesusta. Asiakas sai kuitenkin jatkaa pelaamista pitkin vuotta aina lokakuuhun 2018 asti.
Yhteensä pelaaja käytti peleihin tuona aikana jopa 580 00 euroa. Vuonna 2018 käräjäoikeus katsoi, että Paf oli mahdollistanut rahanpesun, ja tuomitsi sen 50 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon. Turun hovioikeus kuitenkin korotti sakon määrää omassa tuomiossaan, jolloin summa nousi 250 000 euroon.
Paf valitti päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Yhdistyksen mielestä se ei ollut syyllistynyt rikokseen. Pafin mukaan yhteisösakkovaatimus olisi siis pitänyt hylätä. KKO:n näkemys oli kuitenkin se, että Paf ei toiminut tarpeeksi huolellisesti ja varovaisesti, jotta rahanpesu olisi voitu estää.
Pafin liiketoiminnalle suurempikaan sakko tuskin aiheuttaa sen suurempia ongelmia. On silti hyvä huomata, että negatiiviset vaikutukset yhdistyksen julkisuuskuvaan voivat olla merkittäviä. Toisaalta kysymyksessä on vain kertaluontoinen tapaus, ja Paf on muutoin toiminut aina esimerkillisesti. Se on esimerkiksi toimittanut tietoja omasta liikevaihdostaan huomattavasti Veikkausta avoimemmin. Tästä on kerrottu esimerkiksi Ylen MOT-juttusarjassa.
Pafin toiminta voi siis jatkua kuten aikaisemminkin. Toimituksemme uskoo, että yhdistyksen johto on ottanut tästä tapahtumasta vaarin, ja jatkossa kasino tarkkailee mahdollista rahanpesua huomattavasti herkemmin. Olisi kieltämättä kiinnostavaa kuulla, miten tällaiset asiat hoidetaan Veikkauksella. Yhdistyksen toimintaa on viime vuosina kritisoitu aikaisempaa enemmän, ja veikkaamme, että jotakin vastaavaa voi nousta esille myös sen toiminnassa.
Ulkomaisilla kasinoilla rahanpesun estämiseen on suhtauduttu jo vuosia todella suurella vakavuudella. Monet nettikasinot ovatkin vuosi vuodelta terävöittäneet seurantaa ja analysointia. Rahanpesu ei siis enää tänä päivänä onnistu nettikasinoilla kovinkaan helposti. Esimerkiksi Kindredin omistamilla nettikasinoilla on käytössä äärimmäisen tarkkoja algoritmeja, joiden perusteella rahanpesuepäilyt nousevat nopeasti pintaan.
Rahanpesun havaitsemiseen on tosiaan nykyisin olemassa kehittyneitä algoritmeja. Niitä kehitetään kasinoilla rahanpesun estämiseen erikoistuvissa tiimeissä. Pelaajien toimintaa valvotaan algoritmien avulla, ja ne ilmoittavat oudoista muutoksista hyvinkin herkästi. Tämä toiminta on pelaajan kannalta täysin näkymätöntä, eikä siis vaikuta pelielämykseen mitenkään. Se mikä sen sijaan näkyy pelaajalle aiheeseen liittyen, on KYC-prosessi.
Tällä tarkoitetaan sitä, että nettikasinot edellyttävät pelaajiltaan henkilöllisyyden vahvistamista. Uusilla pikakasinoilla tämä hoidetaan tavallisesti jo ensimmäisen talletuksen kohdalla, tehdäänhän talletus verkkopankkitunnuksilla. Perinteisillä kasinoilla tunnistautuminen tehdään ns. vanhanaikaisesti.
Pelaamaan pääset kyllä ilman tunnistautumista, mutta voittoja et saa ulos ilman sitä. Yhtään nostopyyntöä ei siis lähdetä käsittelemään, ennen kuin olet vahvistanut olevasi se kuka olet pelitiliä luodessasi väittänyt olevasi. Tunnistautuminen tehdään lähettämällä kasinolle pelitilin kautta sen edellyttämiä asiakirjoja. Näitä ovat esimerkiksi kopio passista ja laskusta, joka on tullut kotiisi nimelläsi.
Valitse kasinot kauttamme
Mikäli haluat olla varma, että valitsemasi nettikasino on taatusti luotettava ja osallistuu aktiivisesti rahanpesun estämiseen, poimi sivustot kauttamme. CasinoTopsOnlinen tiimi etsii sinulle vain hyvämaineisia ja luotettavia kasinoita, joista voit valita sitten omat suosikkisi näppärästi ja nopeasti!
Jokainen lienee kuullut legendaarisia tarinoita yhdessä yössä rikastuneista jackpot-voittajista, mikä selittääkin varmasti pelityypin liki mystisiin mittasuhteisiin paisunutta vetovoimaa!
Lue lisääEnsimmäisten nettikasinoiden ilmestyttyä, on niiden toiminta herättänyt osassa pelaajissa epäilyksiä.
Lue lisääMitä kierrätysvaatimukset ovat? Kuinka ne tulee huomioida? Onko kierrätysvaatimuksia erityyppisiä? Näitä kysymyksiä pohdimme artikkelissamme.
Lue lisääJokainen lienee kuullut legendaarisia tarinoita yhdessä yössä rikastuneista jackpot-voittajista, mikä selittääkin varmasti pelityypin liki mystisiin mittasuhteisiin paisunutta vetovoimaa!
Lue lisääEnsimmäisten nettikasinoiden ilmestyttyä, on niiden toiminta herättänyt osassa pelaajissa epäilyksiä.
Lue lisääMitä kierrätysvaatimukset ovat? Kuinka ne tulee huomioida? Onko kierrätysvaatimuksia erityyppisiä? Näitä kysymyksiä pohdimme artikkelissamme.
Lue lisääSuomessa toimii tänä päivänä kaksi aktiivista kivijalkakasinoa, jotka ovat Veikkauksen ylläpitämiä: Casino Helsinki ja Casino Tampere.
Lue lisääKiinnostavatko 1 euron minimitalletus kasinot ja ylipäätään pienemmillä talletussummilla pelaaminen? Lue artikkelimme, annamme vinkkejä parhaiden kasinoiden valintaan.
Lue lisääNappaa tekstistämme vinkit talteen, miten voit parhaiten hyödyntää 5 euron suuruisia talletuksia ja miten löydät parhaimmat 5 euron minimitalletuskasinot!
Lue lisääOsalla kasinoista pelivalikoima on jopa häkellyttävän suuri. Mikä voisi olla aloittelijalle helpoin peli?
Lue lisääUhkapelaaminen – jokaisella meistä on aiheesta varmasti oma mielipiteensä. Useimmiten teema näkyy mediassa huonosti päättyneiden uhkapelaajakohtaloiden revittelyssä ja iltapäivälehtien raflaavissa otsikoissa. Tämä on tietysti oma, valitettava osa peliharrastusta, mutta aiheeseen liittyy onneksi niin paljon muitakin näkökulmia.
Lue lisääSaksalainen kauppaketju Lidl on päättänyt ensimmäisenä suurena yhtiönä vetää Veikkauksen pelikoneet pois kaikista sen myymälöistä.
Lue lisääHelmikuu on ollut kotimaassa kasinomarkkinoiden kannalta varsin vauhdikas. Kuun vaihteessa otsikoihin nousivat jälleen kerran somevaikuttajat ja heidän laittomana pidetty kasinoiden markkinointi. Samoihin aikoihin myös ahvenanmaalainen PAF sai osansa negatiivisesta mediahuomiosta.
Lue lisää