Lidl vetää Veikkauksen pelikoneet pois kaikista kaupoistaan kesällä

Julkaisija Aino Vuorela 29.04.2021 Kasinoalan uutiset

Saksalainen kauppaketju Lidl on päättänyt ensimmäisenä suurena yhtiönä vetää Veikkauksen pelikoneet pois kaikista sen myymälöistä. Yhtiön mukaan pelikoneet tulevat katoamaan sen myymälöistä kesän 2021 aikana.

Lidl kertoo, että päätöksen taustalla on halu näyttää suuntaa vastuullisten valintojen kauppana ensimmäisenä Suomessa.

Pelikoneet suuren yleisön hampaissa

Veikkauksen hajasijoitetuista pelikoneista on käyty vilkasta keskustelua vuodesta 2019 alkaen. Asia nousi suuren yleisön tietoisuuteen, kun kaksi kansalaisaloitetta tehtiin pelikoneiden poistamiseksi kaupoista. Valitettavasti kumpikaan näistä aloitteista ei edennyt eduskuntaan saakka, sillä niiltä puuttui vaadittavat 50 000 allekirjoittajaa.

Vuonna 2020 Ylen MOT-ohjelma paljasti, että Veikkaus on pimittänyt julkisuudessa pelikoneista saatuja todellista liikevaihtoaan ja osuutta, joka tulee kolikkopeleistä.

Ohjelmassa paljastettiin muun muassa se, että peliautomaattien osuus Veikkauksen liikevaihdosta on noin kolmannes, mutta yhtiö ilmoittaa tässä summassa ainoastaan koneista saamansa voiton, ei todellista liikevaihtoa.

Veikkaus on pyrkinyt piilottamaan sen 11 miljardin euron liikevaihdon, minkä se saa peliautomaateista. Tämän summan vuoksi Veikkaus nousee helposti Suomen kolmanneksi suurimmaksi yhtiöksi.

Pelikoneet ovat suuri tulonlähde pienille kaupoille ja myymälöille

Suomessa Lidlin myymälöissä on noin 250 peliautomaattia, joista yhtiö on nyt luopumassa. Yhtiö on perustellut asiaa vastuullisuudella, sekä sillä kuinka paljon kaupoista löytyvät automaatit ovat osa peliongelmien syntyä.

Luopumispäätös ei ole ollut helppo, sillä etenkin pienillä paikkakunnilla peliautomaateilla on iso osa liiketoiminnassa ja palvelun mahdollistamisessa. Lidl on arvioinut, että sille tulee päätöksestä noin 1–2 miljoonan lovi liikevaihtoon.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto arvioi Salon Seudun Sanomille, että pelikoneista saatava tuotto on erityisen merkittävä etenkin pienille kaupoille, kioskeille ja liikenneasemien kaupoille. Hän ei kuitenkaan rajaa niiden merkittävyyttä myöskään suurille liikkeille.

Veikkaus on vähentänyt jo viime vuonna kohujen saattelemana peliautomaattiensa määrää kaupoissa, kioskeissa, ravintoloissa ja liikenneasemilla. Peliautomaattien määrä laski 40 % 18 500 automaatista 10 500 automaattiin. Lidlin 250 peliautomaattia vastaavat nykyisestä automaattien määrästä noin muutamaa prosenttia.

Painetta K-ryhmälle ja S-ryhmälle

Ainakaan toistaiseksi K-ryhmän ja S-ryhmän mukaan ne eivät ole suunnittelemassa peliautomaateista luopumista.

SOK:lta vakuutellaan, että koska tällä hetkellä on käynnissä isoja muutoksia rahapelaamiseen liittyen ja automaattien määrää on vähennetty jo paljon, ettei ylimääräisiä toimia ainakaan toistaiseksi tarvita.

R-kioskit eivät toistaiseksi ole hyppäämässä samaan kelkkaan Lidlin kanssa Veikkauksen peliautomaateista luopumisen kanssa. R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen kertoi STT:lle, että R-kioskit ovat asiakkaita varten, ja tähän kokonaisuuteen kuuluvat myös peliautomaatit.

Tunnistautuminen pakollista peliautomaateilla tästä vuodesta alkaen

Aivan kuuroille korville eivät ole Veikkausta koskenut kritiikki soineet. Monopoliyhtiö alkoi edellyttää tunnistautumista myyntipaikkojen peliautomaateilla 12. tammikuuta 2021 alkaen. Keskiössä tässä muutoksessa ovat etenkin kauppojen, kioskien, liikenneasemien ja ravintoloiden peliautomaatit.

Tunnistautumisella ja pelaamisen hallinnan välineillä on tarkoitus vähentää ja ennaltaehkäistä rahapelihaittoja, helpottaa kauppojen ja ravintoloiden kolikkopeliautomaattien ikärajavalvontaa, sekä rakentaa entistä turvallisempaa ja vastuullisempaa ympäristöä yhtiön asiakkaille.

Tunnistautuminen tapahtuu käytännössä liittymistä Veikkauksen etuasiakkaaksi joko Veikkaus.fi:ssä tai Veikkauksen pelisaleissa. Peliautomaateilla tunnistautuminen onnistuu puhelimella, Veikkaus-kortilla tai maksukortilla. Muutos koskee myös yhtiön uutukaista Casino Tamperetta ja Casino Helsinkiä.

Tunnistautuminen ei sinänsä ole mikään uusi juttu, sillä monet ulkomaille rekisteröityneet nettikasinot ovat vaatineet tätä jo vuosikausia. Yksi uusimmista tuulista tällaisilla kasinoilla ovat olleet kasinot ilman rekisteröitymistä, jotka ovat mahdollistaneet tunnistautumisen kasinolle suoraan verkkopankkitunnuksilla.

Veikkauksen pakollinen tunnistautuminen tulee laajenemaan asteittain kaikkeen pelaamiseen. Esimerkiksi kiinteäkertoimisiin vedonlyöntipeleihin täystunnistautuminen laajeni alkuvuodesta 2021. Vuoden 2022 loppupuolella yhtiöllä on tavoitteena ulottaa tunnistautuminen kaikkiin sen peleihin lukuun ottamatta pahviarpoja, jotka tulevat pakollisen tunnistuksen piiriin vasta 2023.

Lidl pääsee samalla myös eroon pelikoneiden ylläpidosta

Päätös luopua peliautomaateista on Lidlille hyödyllinen, vaikka se tulee tekemään 1–2 miljardia euroa tappiota vuodessa niistä luopumisesta.

Yhtiö kommentoi, että se kokee hyötyvänsä siitä, että peliautomaatit eivät enää vie myymälöissä tilaa kassojen jälkeiseltä alueelta. Lidlin edustaja kommentoi, että nämä vapautuvat neliömetrit otetaan käyttöön myymälöissä tehokkaasti esimerkiksi lisäämällä pakettiautomaatteja myymälöihin.

Tuoreimmat uutiset Näytä kaikki

Red Tiger julkaisi maailman ensimmäisen NFT-pelin

Pelinvalmistaja Red Tiger teki syyskuun alussa historiaa, kun se julkaisi maailman ensimmäisen NFT -pelin, NFT Megaways -kolikkopeliautomaatin. Lisäksi Red Tigerin emoyhtiön suurin jäsen Evolution Gaming julkaisi aivan uudenlaisen live casinon pelin: Cash or Crash Live. Pelissä kiivetään tikapuita pitkin mahdollisimman korkealle, sekä yritetään toivoa vihreitä ja kultaisia palloja punaisten sijaan. Tutustu näihin kahteen uutuuspeliin kanssamme!

Lue lisää

Veikkaus aloitti yt-neuvottelut

Koronavuoden kuritus ja uudet vastuullisen pelaamisen tukitoimet ovat näkyneet yksinoikeusyhtiö Veikkauksen tuotoissa. Yhtiö ilmoitti elokuussa käynnistävänsä 830 henkeä koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelun piirissä on enimmillään 200 työpaikkaa ja lisäksi 330 henkilön työehtoihin odotetaan muutoksia.

Lue lisää

Suosituimmat

Pafille tuomio

Helmikuu on ollut kotimaassa kasinomarkkinoiden kannalta varsin vauhdikas. Kuun vaihteessa otsikoihin nousivat jälleen kerran somevaikuttajat ja heidän laittomana pidetty kasinoiden markkinointi. Samoihin aikoihin myös ahvenanmaalainen PAF sai osansa negatiivisesta mediahuomiosta.

Lue lisää

Nolimit Cityn ainutlaatuiset toiminnot

Oletko jo tutustunut Nolimit City-nimisen pelituottajan valmistamiin slotteihin? Niitä on alkanut näkyä useilla eri kasinoilla muutaman viime vuoden aikana, ja kiinnostus firman brändiä kohtaan on kasvanut samaan aikaan tasaisella tahdilla.

Lue lisää

Pehmeiden pelien suosio kasvaa

Tällä hetkellä erityisen suuressa suosiossa tuntuu sekä meillä Suomessa että muualla maailmalla olevan niin sanotut pehmeät kasinopelit. Mitä ne oikein ovat?

Lue lisää

Pelejä tuplanopeudella!

Rizk kasino sisältää huikeita kampanjoita sekä ominaisuuksia. Yksi upea esimerkki näistä on Tuplanopeus-pelit, joista osa on suunniteltu pelkästään Rizkin käyttöön. Mistä näissä tuplanopeudella toimivissa peleissä oikein on kysymys?

Lue lisää
Aino Vuorela
Aino Vuorela
144 Articles
Aino on nähnyt kasinoalaa todella monesta eri näkövinkkelstä. Peliyhtiössä työskenneltyään Aino rakastui kasinopeleihin palavasti, ja aiheista kolikkopeliarvostelut ovat hänen suosikkejaan.
About the author